Juhlavaa sörsseliä

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Meillä vietetään itsenäisyyspäivää sangen perinteiseen tapaan -siis meille perinteiseen. :o) Meillä ei paisteta pipareita, eikä edes torttuja, vaan polkaisimme pystyyn joka itsenäisyyspäiväisen joulukorttitehtaan. Samalla tuli väijyttyä Tuntematon sotilas, kuten joka vuosi. Kortit eivät kyllä ole ihan valmiit vielä; tekstit puuttuvat ja kuoretkin jäivät ostamatta, mutta muuten ne on nyt tehty. Saattaapa olla, että kortit tulee vielä kirjoitettuakin tänään, jos kimalle suostuu kuivumaan säällisessä ajassa. Samalla voisi katsoa sitten vaikka niitä linnan pukuja. :D Kimallusta kerrakseen.

Unohdin aivan esitellä, mitä Villasukka sai Pekko-arvonnasta palkinnoksi. Tällaisia juttusia matkusti kohti Keski-Suomea:


Vihreät vyyhdit ovat Cascade 220:a, ihan Villasukan väristä kunnon villalankaa. :o) Olen itse aivan lääpälläni kys. lankaan: todella laadukasta ja mukavaa neulottavaa, ja värikartta on aivan järisyttävän upea. Ihmekös tuota on tullut hamstrattua aika lailla.. Kaksi ruskeaa vyyhtiä ovat kotoisin Pirtin kehräämöstä ja ne tuoksuvat ihanasti lampaalle. Myös Roopen mielestä. Olettaisin, että tämä suht ohut lanka sopisi vaikka pehmoiseen ja lämmittävään kolmiohuiviin. Herkkua täytyy tietysti olla myös vatsalle, joten suu makeaksi iki-ihanalla Fazerinalla. Villasukat kissapojat saivat ison Ikea-rotan sekä kuvasta piiloutuneen pallon.

Kävimme perjantaina juhlimassa työpaikan pikkujoulua. Kultturellin sävärin saimme Savoy-teatterissa, amerikkalaisen Cirque Mechanicsin Birdhouse Factory -esityksessä. Kyseessä oli hiukan Cirque du Soleil -tyyppinen uusi sirkus, jossa yhdistyivät mm. akrobatia, huumori, vanhat koneet, tanssi sekä teatteri. Esityksellä oli juoni, johon eri sirkusnumerot liittyivät. Todella hyvä, erilainen ja hauska, tätä menisin mielelläni katsomaan joskus uudelleenkin! He saivat jopa jäykät suomalaiset mukaansa. :o) Kyseinen ryhmä pitää päämajaansa Las Vegasissa, mutta kiertää kovasti maailmaa; olimme Helsingin viimeisessä näytöksessä ja täältä he lähtivät kohti Istanbulia.

Teatterista lompsimme Rymy-Eetuun jatkamaan iltaa hiukan kosteammissa merkeissä. Hauska paikka sekin; saksalaistyylinen juottoravintola, jossa haiskahteli vähän väliä makkara ja hapankaali. :D Me pysyimme alakerran baaripuolella, jossa oli massiiviset pitkät pöydät ja penkit, tarjoilijoilla "tirolilaispuvut" ja herroilla saksalaiset henkselit. Bändejä oli illan aikana kaksikin, välillä meno yltyi melkoisen kovaksi ja keskilattia täyttyi keski-ikäistyvistä tanssijoista. Tuolla täytyisi käydä joskus oikein syömässä.

Vanhuus saapuu

Ja se tulee lahjusten kera. :D

Eilen mittariini rapsahti jälleen kerran yksi vuosi lisää. Emme ole juhlineet asiaa sen suuremmin, sillä J-parka on ollut töissä koko päivän sekä eilen että tänään. Tarkoitus on käydä syömässä jotain hyvää ensi viikolla. :o)

Olen ilmeisesti ollut suhteellisen kiltti, sillä sain aivan ihania lahjoja. Rakas mieheni kysyi tapansa mukaan jo hyvissä ajoin, mitä tahtoisin synttärilahjaksi. Minä siihen salamannopeasti ja ajattelematta, että Wollmeisea tietysti. ;D Meillähän ei ole hankittu kummallekaan nettikäyttöön sopivaa luottokorttia eikä PayPalia, joita tällaisiin ostoksiin tarvittaisiin. Toiveeni oli silti toteutettavissa ihanan ystävän suosiollisella avustuksella ja tässä J:n salamyhkäisen toiminnan ihana tulos:


Kaksi vyyhtiä jumalaisen kaunista Wollmeise Fliederbuschia! Ah ja nam!


Kumpikin vyyhti on 100 % merinoa. Lienee sanomattakin selvää, että olen aivan rakastunut lahjaani ja näitä on nuuskittu ja hipelöity hartaasti. :D

Fliederbusch on minulle _se_ Wollmeise-väri -värjäys, johon ihastuin ensimmäisenä ja josta koko Wollmeise-hulluuteni alkoi. Olen himoinnut sitä alusta lähtien, mutta aina se on mennyt sivu suun. Ja nyt minulla on kaksi näitä ihanuuksia. Parhautta! :o)

Synttärikorttini kanssa J hyödynsi työkaverinsa ammattitaitoa ja lopputulos on mahtava:


Juuri minua varten tehty, kuvankäsittelyä hyödyntävä kortti, josta löytyy kaikki J:n tekijälle antamat määreet. Violettia, koukeroita, neule, puupuikot. :o)

Vanhempieni lahjan sain jo edellisellä Pohjanmaan reissulla, sillä tällaista arvopakettia ei oikein uskalla laskea Itellan huostaan:


Tämä öljyvärimaalaus on nimeltään Odotin pitkän illan ja sen on maalannut pohjalainen taiteilija, Asser Perälä (2003). Suhteellisen suurikokoinen taulu pääsi makuuhuoneemme seinälle; se sopii sinisävyiseen huoneeseen kuin nenä päähän. :o) Maalauksen ikkunasta näkyvä tummuva iltataivas on juuri sen hypnoottisen hetken värinen, jolloin sininen alkaa taittua violettiin ja taivasta on pakko jäädä tuijottamaan.. Kiitos äiti ja isä!

Sain anopiltakin käsityöaiheisen lahjan:


Kaksi kerää Regian Hand-dye Effectiä. Näistä saisi vaikka pehmoiset lapaset ja kaulurin. :o)

Seuraavallakin kerralla saatetaan olla perin lankaisissa tunnelmissa..

Koottuja huomiota kissasta nimeltä Roope

Heipä hei, hyvää iltaa! No joo, Nalle Luppakorva ei seikkaile taas, mutta Roope-kissa saattaa sen tehdä. :o)


Tuli sitten pidettyä kuukauden verran bloggaustaukoa, melkeinpä vahingossa. Minulla on meneillään se tavallinen syksyinen jokasortinplääh. Polkkaaminen ei innosta, kuvaaminen on työlästä kun on aina vain pimeää ja harmaata, eivätkä neuleetkaan sanottavasti edisty. Sukkasatoonkaan en saanut aikaiseksi edes yhtä ainoaa paria. Sikanuhaa meillä ei ole ainakaan vielä ollut, mutta muuten nuuduttaa oikein kiitettävästi. Töissäkin on väsyttävää.

Kerrottavia juttuja on laiskalle kertynyt varastoon oikeastaan kesästä lähtien, joten on vaikeaa päättää, mistä aloittaa. Koitetaan nyt sitten avata tulppaa vaikkapa tämän semiuuden nelijalkaisen avulla, kissalla joka muutti meille hiukan toista kuukautta sitten. Seuraavassa siis kokoelma huomioita elävästä elämästä kapteeni Robert Korkkiruuvin kanssa. :o)


J risti Roopen Rovastiksi, onhan sillä valkoiset liperitkin kaulassa. :o)

Saunakissa aka Roope voi vallan mainiosti ja on hirmuisen hauska heppu. Päivänsä se viettää lähinnä saunan lauteilla lämpimässä koisien. Ehkä. Ei voi tietää, kun on itse töissä. Lauteiden alla on patteri, joka on jotenkin ihme vaikeasäätöinen: joko siellä on kylmä tai sitten kuuma. Mieluummin kuuma, koska meillä saunaa käytetään lähinnä pyykin kuivaukseen. Ja nyt kissan päiväsäilytykseen, näemmä. ;D

Töistä tultuamme Roope ilmiintyy olohuoneeseen ja on aivan _ylettömän_ onnellinen aina kun joku on kotona. Katti kiipeilee illat tyytyväisenä sylistä syliin ja pörisee kovasti koko ajan. Ei se aina malta syliin jäädä, mutta käy ilmoittautumassa jatkuvasti. Välillä se ottaa oikein maratonsessiot ja röhnöttää sylissä piiiitkään. :o) Se on myös erikoistunut makamaan rinnuksilla tai mahan päällä mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa. Välillä se unohtaa painovoiman ja kiemurtelee onnellisena niin, että lierahtaa lattialle. :D Se ei menoa haittaa, vaan katti kiipeää samantien uudestaan syliin pörisemään. Se myös seuraa meitä jaloissa pyörien, oli sitten yö tai päivä. Mihinkään ei voi mennä ilman että kompastuu kurraavaan kissaan. Roope tykkää myös puskea otsolohkoaan ihmisiin niin että kolisee. :D


Kapteeni Korkkiruuvi. :o) Emme tiedä mitä sen hännälle on joskus tapahtunut jos mitään, mutta hännän loppuosa menee välillä hupaisasti korkkiruuville. Tästä aiheutuu myös lempeä nimitys Sika Kippurahäntä silloin, kun Roope heittäytyy luupääksi ja riekkuu. ;D

Luupäistä puheenollen: kapteeni Robert Korkkiruuvi tykkää riehua öisin. Se vetelee yöllä rallia ympäri kämppää -ja tietenkin radan paras osa oikaisee kahden nukkuvan ihmisen yli, kun ne on niin ihania.. :D Jonkin verran olemme saaneet kissaa jo rauhoitettua; tarkoitus on, että sängyssä ei riehuta. Toisinaan meno on kuitenkin sen verran hurjaa, ettei kissa usko millään ja silloin makkarin ovi menee kiinni. Kissa jää hiukan ihmeissään ulkopuolelle, mutta muistaa taas kotvan.

Luupäisyyden lisäksi Roope on myös yhtäaikaa omanarvontuntoinen ja mamman vellihousu. Äkilliset ja oudot äänet saattavat pelottaa sitä välillä suorastaan suhteettomasti. Jos parvekkeen ovi on auki ja kissa painuu yhtäkkiä miljoonaa saunaan, tiedämme, että kohta ulkoa kuuluu jonkun askeleet.. :o) Roopella on uskomattomat kynnet, mutta onneksi se ei ole yhtään väkivaltainen tapaus. Kynnet ovat edelleen PSEY-pituudessa; tätihän ei usko kissojen kynsien leikkaamiseen. Meillä on kyllä aikomus lyhentää ne, jahka saamme aikaiseksi.

Roopen äänirepertuaari on uskomattoman laaja, se kattaa varmaan sata erilaista kurahdusta ja vinkaisua, maukumista se harrastaa äärimmäisen harvoin. Ja sillä on asiaa _ihan_ koko ajan, oli yö tai päivä. :D Roope myös vastaa, jos sille kurahtelee.


Roope on varmasti puoliksi koira. Se on selvästi noutajaverinen: sille pitää heittää esim. oranssia kalaa, jota se ryntää sitten hakemaan hirveällä vauhdilla ja kolinalla. Saalis kiikutetaan takaisin heittäjän jalkojen juureen ja sama toistuu. :D Epäkissamainen puoli Roopessa ei myöskään piittaa pahvilaatikoista. :O Uuden Dysonin laatikko ei kiinnostanut sitä millään muotoa, vaikka Iiris olisi muuttanut sinne oitis. Ehkä laatikko oli liian iso ollakseen houkutteleva?

Suosikkileluja on jo monta, tässä niistä kalan ohella rakkaimmat:

Iso Rotta.


Tämä on kotoisin Ikeasta ja on muuten erinomaisen kestävä otus! Rottaa on riepoteltu oikein huolella, eikä ole mennyt rikki vielä mistään. Painilaboratoriomme suosittelee. :o)

Karvapallo-onki.


Vastustamattoman ihana vaanittava, hantaaki sopii myös hammastikuksi.

Uusi ihana kirahvikuosinen Kong Kickeroo.


Kickeroon löysimme viimein tänä viikonloppuna Mustista ja Mirristä, ja se oli kyllä huippuostos. Uskomatonta kyllä, tämä saa automaattisesti aikaiseksi juuri sen taisteluasennon, johon se on tarkoitettu. Tiukka sylipainiote, hampaat kiinni "niskaan" ja kiivasta potkintaa takajaloilla! Joku on iskenyt tällä todelliseen kultasuoneen. Kissalla oli niin hauskaa jo ensimmäisessä sessiossa, että heti tekisi mieli ostaa toinenkin. ;D


Ylpeä omistaja. ;D


Roope on kova poika hyppimään ja kiipeämään. Iirishän oli kömpelön sorttinen, se teetteli hartaasti pieniäkin hyppyjä -niinpä meille on edelleen ihmetyksen aihe se vaivattomuus, jolla Roope ponkaisee tuosta vain parinkin metrin korkeuteen. :o) Koska kissa on edellistä liikkuvaisempi, sille hankittiin kiipeilypömpeliin korotusosa. Eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun herra jo tutki ylätasanteelle nostettuja leluja.


Robson on päässyt tutustumaan myös erilaisten makujen maailmaan. Lakunvärinen kissamme tykkää mm. täytelakusta. :D Sen piti päästä tarkistamaan mitä J tekee, kun tämä rapisteli karkkipussia. Roopelle esiteltiin täytelaku, jota se ryhtyi antaumuksella nuolemaan. Ei sentään järsinyt. :D Valkosipuli-créme fraiché kelpaa myös, samoin uppoavat erilaiset leikkeleet. Katkaravut ovat ihan suurherkkua, mutta niitä saa vain muutaman kerrallaan. Jäiset katkaravut on muuten sangen kätevää sulattaa ihan kädessä, juoksevan veden alla. Hetkessä valmista. :o)

Kaikenkaikkiaan perheemme on saanut oivan ja persoonallisen lisän. On ihanaa, että Roope tuntuu olevan todella onnellinen siitä, että se saa asua meillä. ♥

Ja taas mennään!

No niin, loppuihan se Kuvaboxin huoltotaukokin joskus.. Siispä eiliseen asiaan. :o)

Suurkiitos kaikille teille edelliseen postaukseen kommentoineille ja onnitelleille. Ihanaa, että jaksatte elää mukana keikutuksessa! Kiitokset myös kaikista hauskoista ja mielenkiintoisista nimiehdotuksista. Huipulla on kuitenkin ilmeisen tuulista, sillä tilanne muuttui eilen taas täysin ja nimeä olikin vailla aivan erinäköinen otus.. :D Arvonta kuitenkin suoritettiin eilen ja siihen saivat yhden arpalipun kaikki, jotka ehdottivat jotain nimeä, myös Pekko kävi. Tulos on tämän postauksen lopussa. :o)

Niin, aikamiespoika Pekko ei asu enää meillä. :o/ Kissasta olisi siis loppujenlopuksi tullut Pekko, nimi oli jokseenkin täydellinen; mikään muu ei tuntunut sille istuvan. Kokeilimme kyllä kutsua sitä kaikilla ehdotetuilla. :o) Mutta kissa itse ei sitten ollutkaan meille se oikea, hienosta alusta huolimatta.

Pekkohan oli aluksi oikea unelmakatti, rakastettava ja hellyydenkipeä hurmuri. Vaan sitten taisi iskeä kurja menneisyys.. Löytökissoistahan ei voi koskaan tietää, mitä kaikkea niille on tapahtunut. J:lle kissa oli koko ajan kuin enkeli, mutta alkuviikosta se alkoi tehdä kastieroa ja lopuksi halusi lähinnä suolistaa minut. Enkä edes tehnyt mitään, mikä olisi koetellut sen luottamusta. Maanantaina, ensimmäisen työpäivän jälkeen se vielä yritti kiivetä lahjettani pitkin syliin, huusi hulluna ja olisi kauheasti puhisten halunnut sitten sylissä syödä tukkani. Pikkuhiljaa se alkoi kuitenkin osoittaa aggression merkkejä minua kohtaan, kunnes se oli jatkuvasti kynnet ojossa. En saanut silittää, en komentaa sanallisesti, kun Pekko oli jatkuvassa hyökkäysvalmiudessa -tai jo kynsin hampain käsissäni kiinni. Käteni ovat työvälineeni, minulla ei ole varaa antaa raadella niitä. Tulehtuneilla käsillä ei hommiani tehdä. Lisäksi ei ole kauhean mieltäylentävää elää kissan kanssa, joka vihaa sinua..

Mietimme koko lauantai-illan hyvin hartaasti, mitä tehdä, sillä olimme ajautuneet Pekon kanssa umpikujaan. Toisaalta kissa oli ollut meillä vasta viikon, pitäisikö vain olla sitkeä, kärsiä ja yrittää? Toisaalta merkit olivat kovin huonot. Pekko tiesi kyllä mitä ei saanut tehdä ja teki kuitenkin sitkeästi niin, kaikissa asioissa. Vesipullosta ja kieltämisestä ei ollut apua. Kun kiellät kissaa pelkästään sanallisesti raatelemasta yöllä sänkyä ja se tulee täysiä kohti kynnet ojossa ja hullunkiilto silmissä, se ei tunnu millään muotoa mukavalta.. Ehkä joku nainen oli kohdellut sitä kaltoin sen aiemmassa elämässä ja se eli nyt kauhunhetkiään uudelleen? Ja mitä kauemmin päätöstä vetkuttaisimme, sitä vaikeampaa se olisi..

Meillä oli eilen aika PSEY:lle Pekon tehosterokotukseen ja mikrosirutukseen, joten päätimme kertoa siellä kissatalon tädille missä mennään. Hän tietäisi kyllä, mitä tilanteessa pitäisi tehdä; viidentoista vuoden kokemuksella on varmasti nähty jo kaikki, niin mahdollinen kuin mahdotonkin. Täti sanoi heti, että "No ette kai te sitä nyt enää kotiin vie? Vaihdetaan se samantien johonkin toiseen!" Emme edes ehtineet kysyä mitään. :D Hänestä tilanne ei ollut hyväksi kenellekään ja täytyy sanoa, että se lausunto helpotti kyllä ainakin minun oloani. Saimme synninpäästön; kemiat vain eivät käyneet yksiin. Ainahan sitä ensimmäiseksi ajattelee olevansa itse jotenkin huono ja kykenemätön..

Niinpä me sitten katselimme taas hiukan ympärillemme ja meille esiteltiin nuori Jesse-kolli sekä herttainen kiiltävänmusta eunukkiherra nimeltä Kirre. Aikamme kissoja siliteltyämme ja käytöstä kokeiltuamme päädyimme aikuiseen Kirreen, joka ei sekään kauhean vanhalta tunnu. :o) Kirre sai saman tien tehosterokotuksensa sekä mikrosirun ja niin se oli täysin valmis lähtemään kansamme kotiin. Boxiin laitosta se ei tykännyt yhtään, mutta autoon päästyämme huuto loppui ja kissa nuokkui kaikessa rauhassa koko matkan.


Tässä sitä onkin J:lle uutta kuvaushaastetta. Hämärä syksy ja tumma kissa, muodostavat yhtälön, joka tuottaa kuvaan lähinnä mustan möltin, jolla on silmät. :D

Kirre on tähänastisista kissoistamme ehdottomasti alkuun aroin. Se tuli kyllä samantien ulos boxista ja tutki kylppärin, mutta majoittui sen jälkeen saunan ylimmälle lauteelle, jossa se makasi tyytyväisenä ja ilman minkäänlaista aikomusta tulla pois. :D Kissaa sai kyllä mieluusti silittää ja se kiemurteli onnellisena ja pörisi kovaan ääneen, mutta sitä jännitti olla kylppärin ulkopuolella. Se kävi kyllä pariin otteeseen ensin sylitse tutustumiskierroksella ja sitten se kulki hiukan maha maata viistäen itsekin tutkailemassa. Seuraavaksi se siirtyi sängyn alle turvaan. :D

Saatuaan olla ihan rauhassa sängyn alla, kissa ilmaantui sitten yhtäkkiä olohuoneeseen ja ryhtyi tutkimaan paikkoja. :o) Ruoka ja vesikin kelpasivat hiukan ja sylit sitäkin paremmin. Kissa on aivan onnesta soikea, kun se saa kiipeillä sylistä syliin ja se puskee niin että kolisee. :D Ja pörisee jatkuvasti kovaan ääneen. Yöllä se kiipeili onnellisena vuorotellen kummankin päällä ja kurahteli tyytyväisenä. Tänään töistä tultuamme sitä jännitti taas hiukan ja saunasta poistuminen otti aikansa, mutta nyt taas liikutaan vapaasti. Arka herra, mutta mikäpä siinä, totutelkoon rauhassa. :o)

Kirrekin on yhtä lihasta, mutta jännityksestään huolimatta kuitenkin hiukan rennompi tapaus kuin Pekko, joka oli koko ajan kuin kireälle vedetty jousi. Värillisesti se taitaa olla sukua Villasukan Pikille: minusta se ei ole musta kuten PSEY:n täti sanoi vaan hyvin hyvin tummanruskea. Rinnuksissa on valkoinen läntti ja toisessa kyljessä muutama valkoinen karva. Silmät ovat hiukan kellervääntaipuvan vaalanvihreät. Hännän loppupää menee usein hassusti korkkiruuville, se taitaa olla oikein extrataipuisa. :o)

Tällekin herralle oli keksittävä uusi nimi, sillä Kirre ei jotenkin istu yhtään omaan suuhun. Jostain syystä jo PSEY:llä mieleeni tuli Roope ja se tuntuu oikein passelilta. Kissakin suopui heti uuteen nimeensä. :o) Eiköhän tästä saada oikein hyvä Roope, jahka se kotiutuu. ♥


Sitten Pekko-arvonnan tuloksiin! Arvonta suoritettiin hyvin tieteellisen täsmällisesti suljettuna lippuarvontana, yksi lippu per osallistuja. Minä kirjoitin nimet, joten J toimi onnettarena ja nosti sokkona yhden lapun.


Ja voittaja on Villasukka! :o) Tiedossa siis paketti serkkupojalle päin, kunhan saamme aikaiseksi. Osoitekin taitaa olla tallessa.

Poika tuli taloon

Täällä puhaltelivat muutoksen tuulet. Taloon ei kannettu jääkiekosta tuttua "Poika"-pokaalia eikä myöskään ihmislasta, vaan jäin huushollissa sukupuolivähemmistön edustajaksi, kun meille muutti entinen kolli nykyinen eunukkiherra työnimeltään Pekko. :o)


Iiriksen kovin lyhyeksi jääneen elämän tarkoitus oli selvästi tehdä meistä kissaihmisiä opettamalla, millaista elo kissan kanssa on parhaimmillaan. Niinpä kissaton talo tuntui Iiriksen jälkeen hyvin tyhjältä ja autiolta, ja kaipasimme kovasti seuraa. Kävimme Hesyllä katsomassa kissoja, mutta yksikään niistä ei tuntunut oikealta. Kun sain viime sunnuntaina Ravelryssa Maulta vinkin PSEY:n eli Porvoonseudun eläinsuojeluyhdistyksen olemassaolosta, meille tuli suunnaton tarve lähteä katsomaan heti samana iltana -ja sillä tiellä olemme. Pekko haettiin eilen kotiin PSEY:n kissatalosta Tolkkisista. :o)


Kissataloa 15 vuotta pitänyt hyvin persoonallinen täti katseli meitä silloin viikko sitten, kuunteli tarinamme ja vei meidät suoraan Pekon ikkunan taakse. Siinä olisi kuulemma meille sopiva otus. Katselimme ensin ikkunan läpi sympaattiselta ja seuralliselta vaikuttavaa kissaa ja pyysimme sitten päästä tutustumaan siihen lähemmin. Pekon huoneeseen mennessämme se valloitti meidät saman tien. :o) Poju kiipesi ensimmäisenä pöydältä rinnuksilleni ja siirtyi siitä J:n selkään -eikä tullut millään pois. :DD Se piteli kaksin tassuin käsivarren ympäriltä kiinni ja näytti hyvin tyytyväiseltä. Kun se suvaitsi siirtyä lattialle, se ryhtyi painimaan jalkojemme kanssa. Se rynnisti kiinni jalkaterään, heitti tyylikkään ukemin selälleen tömähtäen ja halaili jalkaa kaikin tassuin ilman kynsiä ja hellästi kulmahampailla kutitellen. Hassu poika. :o) Viihdyimme sen seurassa hyvän tovin ja päätös oli meille sillä selvä, vaikkemme sitä heti ääneen sanoneetkaan. Katsoimme kyllä talon muutkin kissat läpi ja naureskelimme ihanien viisiviikkoisten pentupalleroiden tarzantempuille, mutta Pekko kummitteli koko ajan mielissämme taustalla. Niinpä päätimme ottaa sen ja sovimme hakevamme sen kotiin tänä viikonloppuna.

Eilen kävimme tekemässä vielä muutamia viime hetken hankintoja ja suuntasimme sitten iltapäivällä kohti Porvoota. Teimme paperityöt, sovimme käyvämme ensi sunnuntaina hakemassa vielä kissan hintaan kuuluvat tehosterokotuksen sekä mikrosirun ja sitten pakkasimmekin pojan mukaamme. :o) Pekko on sen verran miehekkään kokoinen rontti, että kuljetusboximme meinasi olla sille hiukan pieni. Kissan huumorintaju uhkasi loppua matkalla muutaman kerran, kestihän kotiinpääsy kuitenkin noin 40 minuuttia. Saa nähdä mitä se tuumaa samasta reissusta edestakaisin ensi viikonloppuna.

Kotona kannoimme laatikon suoraan kylppäriin ja päästimme kissan siellä ulos. Rohkeasti se marssi heti boxista pihalle ja tutustui kylppäriin ja saunaan, ja samalla sille esiteltiin kissavessa. Kun se oli selvästi rekisteröinyt vessansa, avattiin ovi muualle kämppään ja Pekko lähti tutkimusretkelle. Se tutki hyvin ripeästi koko asunnon, eikä sitä pelottanut yhtään. Joissakin kohdissa sitä jännitti hiukan, mutta se asettui samantien taloksi.


Leikkiminenkin kiinnosti heti, mutta mukaansa saamistaan vanhoista leluista se ei piitannut pätkääkään, uudet ovat paljon hauskempia. Ja me kun luulimme sen kaipaavan vanhoja turvallisia tuoksuja. :D Riehu- ja käynnistysnappikin löytyi jo ensimmäisenä iltana: se sijaitsee alaselässä, aivan hännän edessä. :o) Ihmettelimme myös illalla, miksi kissa huohotti niin kamalasti -kunnes tajusimme, että se ilmeisesti harjoitteli kehräämistä. Ääntä ei kuulunut, mutta kyljet menivät samalla tavalla nopeasti kuin kehrätessä ja nenä puhkui kovasti. :D


Nukkumaan mennessämme varauduin siihen, että poju pistää yöllä ranttaliksi ja valvottaa meitä kiipeilemällä ja nakkelemalla alas kaikkea mahdollista. Mitä vielä! Nukkumaan mennessä se pomppasi sänkyyn, marssi jalkaani pitkin rinnuksille istumaan, nuoli leukaani ja siirtyi sitten sujuvasti nukkumapaikalle sänkyni viereen, aivan kuin olisi tehnyt sen ennenkin. Minulla taisi olla yön aikana silmät auki noin kolme kertaa ja joka kerralla se nukkui sievästi kerällä sänkyni vieressä. :o) Aamuyöllä se havahtui ja halaili nilkkaani muutamaan otteeseen kun nousin sängystä, mutta tuli sitten taas kiltisti nukkumaan. Ja kehräyskin löytyi jo. :o) Ilmeisesti se on oikeasti tottumaton kehrääjä, sillä alkuun se ronkkui hassusti, kuin ruosteinen saha, mutta paransi otettaan matkanvarrella äänen löytyessä.


Nyt kotona olemme päässeet tietenkin tutustumaan kissaan paljon paremmin. Se on hauska ja utelias otus, hyvin puhelias ja viihtyy sylissäkin rapsutettavana. Se on hellyydenkipeä ja kiltti. Kissa on yhtä jäntevää lihasta ja se luottaa selvästi omiin voimiinsa. Se mm. roikkuu kyljellään suurimmaksi osaksi pömpelin ylätasanteen ulkopuolella -ja pitelee kiinni vain toisen takajalan kynsillä. Iirishän ei ollut mikään hyppijä tai kiipijä, mutta Pekko on sitä kyllä. Se ponkaisee vaivatta mm. roikkumaan parvekkeen verkko-oveen, parin metrin korkeudelle. :DD Pekko on miehekkäästi suuri, varmasti ainakin viisikiloinen, mutta grammaakaan siinä ei ole ylimääräistä. Se on myös poikamaisen kömpelö ja hiukan jääräpäinen riiviö, joka selvästi kokeilee ja hakee rajoja. Eihän se vielä tiedä, miten meillä ollaan. Kiltisti se kyllä tottelee kun sitä komentaa -ja protestoi sitten huutamalla päälle. :DD


Pekolla on hyvin hyvin hienoinen karva, aivan kuin sellaista erittäin tiheää ja pehmeää pehmoleluplyyshiä. :o) Väriltään se ei ole punainen eikä ruskea, vaan oikeastaan jotain niiden välistä, sellainen vanhan, haalistuneen toffeen värinen. Terveyskortissa lukee keltainen. Rinnus ja tassut ovat valkoiset, samoin nenänpäällinen. Kissatalon hämärässä Pekon suuret silmät näyttivät ihan tummanruskeilta, mutta näin kotona ne ovatkin tumman meripihkanoranssit. Paitsi silloin kun se innostuu ja tumma iiris täyttää koko silmän.


Pekko viihtyy kovasti selällään ja kiemurtelee tyytyväisenä maha pystyssä. Se tykkää kierähtelemisestä ja potkimisleikeistä, ja painii kovasti hiiren kanssa. Se sai eilen suuren karvaisen kissanminttuhiiren ja meni aivan sekaisin ihastuksesta. :o) Hiiri piti lutkuttaa likomäräksi ja sitten sitä hinkattiin autuaana poskiin ja otsaan ja korvantauksiin ja jokseenkin joka paikkaan. Hauska katsoa, kuinka kissa intaantuu kissanmintusta, sillä Iirishän ei siitä piitannut, vaan oli immuuni koko aineelle.


Emme ole päässeet vielä kissan nimestä täyteen varmuuteen. PSEY:ssä annettu Pekko sopii sekin kyllä, mutta harkinnassa ovat muutkin nimet. Niinpä julistammekin nyt kilpailun: mikä sopisi nimeksi tälle pojulle? Emme lupaa valita suoraan nimeä ehdotusten joukosta, mutta ainahan sekin on mahdollista. :o) Ideoita ja inspiraatiota otamme ainakin, vaikka päätyisimme sitten pitämään alkuperäisen nimen. Vastausaika katkeaa joskus ensi lauantaina ja palkintona saattaa olla vaikkapa lankaa. :o) Sana on vapaa!

Taas se on ostanut Wollmeisea!

Vastustamaton Wollmeise-huuma on aina vain jatkunut, tämän langan lumo ei anna periksi tuumaakaan. Tässä matkan varrella meille on siis kotiutunut jälleen kasa Wollmeisea -hiljaksiin, sieltä täältä. Varastoon jää vielä pari esittelyä kaipaavaa, sillä viime aikoina kuvaaminen ei ole ollut ihan päällimmäisimpänä ajatuksissa. Kyllä tämä tästä.

Ensimmäisenä hollantilaisen Yarnissiman ihana Fratello-sukkakitti. Kyseessä on siis valmis ohjeen ja sen toteuttamiseen sopivan langan muodostama kokonaisuus. Fratello on kaunis, konstailematon palmikkosukkamalli ja kittiin kuuluu Wollmeisen Claudian juuri tätä varten erikoisvärjäämä Wollmeise Twin -lanka, jota ei myydä muualla. :o)


Ohje saapui violetissa muovitaskussa ja siihen kuuluu myös valmiiksi laminoitu kaaviokortti. Juuri tällainen asioiden loppuun saakka ajatteleminen vetoaa minuun ja sisäiseen insinööriini. :o) Lanka taas oli kauniisti lahjatötsään pakattuna, namusen ja höyhenen kera. Lisäksi paketista löytyi soma lankamuffinssi kaura-vadelmamuffinssiohjeen kanssa, lisää karkkia sekä Yarnissiman ohjeita mainostavia laminoituja kuvakortteja.


Fratello Twin ilman kääreitä. Kauniita suklaan- ja pähkinänruskeita sävyjä.


Olen todellakin nyt tykästynyt myös ruskeaan ja minusta Fratello on hyvin kaunis kaikkine sävyineen.

Seuraavaksi hiukan räväkämpää:


Hortensie Twin. Tämä lukeutuu taas erittäin hankaliin kuvattaviin. Lanka on hyvin sininen, mutta se taittuu aavistuksen violettiin, mikä ei oikein suostu kuvissa näkymään.


Tämä on Wollmeisen uusia värejä ja erittäin suosittu maailmalla:


Gazpacho Twin. Jännä sekoitus Rhabarberia, Dunkle Kirscheä sekä oranssihtavanpunaista ja hiukan ruskeaa. Tykkään kovasti. :o)


Viimeisenä esittelyssä pienoinen harvinaisuus.


Spice Market Twin. Spice Market on erittäin suosittu väri ja sitä on siksi hankala saada. Tämä vyyhti on vielä harvinaisen värinen; yleensä SM on huomattavasti punaruskeampi kuin tämä sangen vihreä yksilö. :o) Yllä kuva vyyhdin alapuolelta.

Ja sama vyyhti päältä:


Vyyhdin päällipuoli on selkeästi punaruskeampi kuin alapuoli; tämä on hiukan lähempänä tavallista Spice Marketia.


Suurkiitos hankinta-avusta jälleen kaikille ihanille, avuliaille ystäville!

Iiris, nuorena nukkunut

Lämmin kiitos teille kaikille myötätunnosta ja halauksista. Ne tulivat tarpeeseen ja merkitsevät meille paljon. Suru on suuri, sillä Iiris otettiin meiltä aivan liian aikaisin ja yllättäen. Saimme pitää pienen sievän kissaneitimme vain hiukan yli kolme vuotta.


Iirikselle kehittyi outo sairaus, joka alkoi viattomasti ihoreaktiolla. Iiris ryhtyi kesällä pesemään vasemman takareitensä sisäpuolta niin ahkerasti, että se oli lopulta karvaton ja vereslihalla. Tohtorilassa Iiriksen suusta löytyi aftoja, joiden arveltiin aiheuttaneen nuolemisärsykkeen. Todennäköiseksi syyksi arveltiin jonkinlaista allergiaa, luultavimmin jostain ruoka-aineesta johtuen. Niinpä Iiris pantiin hypoallergeeniselle ruokavaliolle ja antibiootille, jotka paransivatkin ihon nopeasti. Hiukan yli viikon mittaista kaulurikautta Iiris ei arvostanut kovinkaan korkealle.


Ongelmat olivat kuitenkin vasta alkamassa. Muutaman viikon kuluttua Iiris lopetti syömisen ja laihtui todella nopeasti. Se vaihdettiin toisenlaiselle allergiaruualle ja tilanne koheni nopeasti, Iiris sai hiukan pyöreyttään takaisin. Kunnes se lopetti jälleen syömisen. Kaikista herkkuruokien tuputusyrityksistä huolimatta Iiris kieltäytyi täysin ruuasta ja laihtui jälleen uskomattoman nopeasti. Otatimme siitä verikokeet sisäelintestejä varten, sillä jotain oli pahasti vialla. Allergia tuskin aiheuttaisi noin heikkoa kuntoa ja apaattista oloa. Tallessa oli kyllä varmuuden vuoksi verta myös allergiatestiin, jos sisäelinkokeissa ei kaikesta huolimatta näkyisi mitään. Verinäytteitä otettaessa ei tarvittu edes rauhoitusta, niin naatti Iiris jo oli..


Verikokeet otettiin viime perjantaina ja tulokset olisivat tulleet tiistaina. Maanantai-iltana Iiris oli niin huonossa kunnossa, ettei se jaksanut edes kannatella päätään eikä niellä kunnolla suuhun annosteltua ravinnegeeliä. Pääsimme kiireellisinä eläinlääkäriin, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Jos kissa painaa enää kaksi kiloa eikä jaksa reagoida mihinkään, niin aika mennä on.. Vaikka se sattuisi kuinka.


Emme saaneet lopultakaan selville, mikä Iiriksen vei. Valistunut arvaus on jonkinlainen autoimmuunisairaus eli kroppa kävi itsensä kimppuun. Ihana eläinlääkärimme oli aivan ymmällään, sillä hän ei ollut koskaan nähnyt kenenkään menevän niin nopeasti niin huonoon kuntoon. Mahdollisesti Iiriksen haima lopetti toimimisen. Tai ehkä syyllisiä olivat maksa tai munuaiset. Emme tiedä, oliko kyse akuutista vai kroonisesta vaivasta ja mistä se oli lähtöisin. Ainoastaan surullinen lopputulos on selvä.. Yritimme kaikkemme.



Meillä on tyhjää.